Kolmiulotteinen ultraäänikuvaus

Kolmiulotteisen (3D) ultraäänikuvauksen perusperiaatteet sisältävät pääasiassa kolmiulotteisen geometrisen kompositiomenetelmän, suorituskyvyn ääriviivojen erotusmenetelmän ja vokselimallimenetelmän. 3D-ultraäänikuvauksen perusvaihe on käyttää kaksiulotteista ultraäänikuvausanturia, jossa kerätään sarja 2D-kuvia tietyssä tilajärjestyksessä ja tallennetaan 3D-rekonstruktiotyöasemaan. Tietokone suorittaa tietyn säännön mukaan kerätyille 2D-kuville spatiaalisen paikantamisen ja vertaa kuvia. Kuvaa vierekkäisten osien välinen rako 2/12 Elementtejä täydennetään ja tasoitetaan muodostamaan 3D-tietokanta, joka on kuvan jälkikäsittely, jonka jälkeen rajataan kiinnostava alue, suoritetaan 3D-rekonstruktio tietokoneen kautta ja rekonstruoitu 3D-kuva näytetään tietokoneen näytöllä. 3D-ultraäänikuvaustekniikka sisältää tiedonkeruun, kolmiulotteisen kuvan rekonstruoinnin ja kolmiulotteisen kuvannäytön. Baum ja Greewood ehdottivat ensimmäisen kerran 3D-ultraäänikonseptia vuonna 1961, mutta kehitys oli suhteellisen hidasta seuraavien 30 vuoden aikana. Viimeisten kymmenen vuoden aikana tietokonetekniikan ja ultraäänikuvaustekniikan jatkuvan kehityksen myötä 3D-ultraäänikuvaustekniikka on siirtynyt kokeellisesta tutkimusvaiheesta kliinisen sovelluksen vaiheeseen [2], joka voidaan jakaa (1) staattiseen 3D:hen: keräämiseen. tietyn määrän 2D-kuvia ja sitten 3D-ryhmäkuvia ja sitten erilaisia ​​3D-näyttöjä, jotka on jaettu 3D-elimen parenkyymiin ja 3D-verisuonivirtauskanaviin. (2) Dynaaminen